keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Milon ja Tyynen lääke/tarvike/herkkukaappi

Ajattelin kertoa hieman mitä meidän haukkujen omasta lokerikosta löytyy ja samalla jakaa mielipiteitä joistakin tuotteista.




Maxim silmähuuhde

Tämä on siis tarkoitettu silmien, silmäluomien puhdistukseen ja rähmän poistoon. Yritän muistaa joka päivä puhdistaa koirien simmujen ympärystän niin että talouspaperiin hieman tätä ja pyyhkäisy. Jos silmät rähmii niin sitten muutama tippa silmäkulmaan. Olen todennut tämän ihan kelpo tuotteeksi ja rähmiminen on mielestäni helpottanut heti kun tätä on laitettu. Tämän pullon loputtua varmaankin ostaisin samaisen uuden.

Life Care Dog Korvanpuhdistaja

Tätä kuuluisi laittaa 5-10 tippaa korvaan, hieroa korvia hellästi ja antaa koiran tämän jälkeen ravistella jotta lika irtoaa. Minusta tämä on jotenkin hassua. Milo on ensinnäkin saanut tästä aineesta jonkun kammon, joskus laittaessani tippoja korviin, alkoi sen jälkeen hirveä vikinä ja Milo yritti hinkata päätään mattoihin, sohvaan yms. Sen jälkeen olen tehnyt niin että laitan tätä hieman talouspaperiin ja sillä puhdistan näkyvän lian korvista. Uutta purnukkaa tätä en enää ostaisi.






HauHau Champion hammasharjat


Myös koirien hampaat tarvitsevat harjausta. Itse ainakin olen huomannut että Milon hampaisiin on ihan pienen ajan sisällä tullut hammaskiveä. Vielä vuosi sitten hampaat olivat täydellisen valkoiset ja ell kehui niitä, nyt hampaat ovat kellertävämmät, hieman hammaskiveä ja henki hieman haiskahtaa. Tähän pakettiin kuuluu sormeen laitettavat harja sekä kuminen "harja" jolla voi hieroa ikeniä. Hinnaltaan nämä eivät ainakaan ole pilattuja(n. 2€), ja itse en ainakaan viitsisi hirveästi hammasharjaan investoida koska varmasti halvallakin saa toimivan.


HauHau Champion hammastahna

Mintun makuinen tahna josta ainakin meidän koirat tykkää( tosin harjauksesta ei, ne vois syödä tätä pelkältään). Ehkä tämän käytön alottamisen jälkeen ainakin Milon hengitys on hieman raikastunut. Tämäkin on edullinen, taisi maksaa noin 3 euroa.






Kynsisakset ja Tummeli

Jokaisen koiran kaappiin kuuluu nyt ainakin kynsisakset, lisäksi meillä talvisin hoidetaan kuivia anturoita Tummelilla. Tummelin laiton jälkeen kyllä sukat koiralla olisi kätevät, rasvaiset tassun jäljet parketissa ei ole kovin kiva juttu. Onkin pitänyt monesti hankkia Milolle lasten sukat jotka voi tassuhoidon jälkeen sujauttaa jalkaan :)







Aptus Attapectin tabletti

Kivennäisvalmiste koiran ja kissan tilapäisiin ruoansulatushäiriöihin (akuutti ripuli).
Tämä on sellainen valmiste jota jokaisella koiranomistajalle pitäisi olla. Kyllä tästä apua on ollut kun koirilla on ollut masut sekaisin. On myös kätsy kun tabletit voi murskata ja liettää veteen, saa ujutettua helposti ruoan sekaan.

Carbo medicinalis 250mg

Tämä on siis lääkehiiltä ja myös jokaisen koiranomistajan lääkekaappiin kuuluva tuote. Lääkehiili estää nautittujen lääkeaineiden tai muiden myrkkyjen imeytymistä. Milo pentuna oli saanut batterin käsiinsä ja pureskellut sen niin että sisällä olevat mönjät oli valunu ulos. En tietenkään tiedä paljon koiran suuhun ainetta oli mennyt mutta kiire apteekkiin tuli, ja kaiken lisäksi kello oli lähellä 12 illalla. Tätä on siis hyvä olla olemassa jos koira on nauttinut jotain ei-toivottua. Esim sillon kun Milo hajotti batterin, koiraa ei missään nimessä olisi saanut oksetuttaa vaikka paniikissa sitä yritimmekin.





 Aptus Vitamins Multidog Vita


Vitamiineja ja hivenaineita sisältävä lisäravinneseos täysykasvuiselle koiralle.
Näitä tulee aina välillä annettua päivittäin ja sitten ne taas unohtuu kaappiin. Näitä siis voi antaa pitkäaikaiskäytössä 1tabletin päivässä kymmentä kiloa kohti. Toipumisaikoina, puutostilanteessa tai kovan stressin aikaan 2 tablettia kymmentä kiloa kohti kerran päivässä kahden päivän ajan.








Sitruunapanta

Meidän poika hiljenee nykään jo tämän nähdessään ja itse emme varmaankaan tarvitse tätä enään mutta Milon uusi "velipoika" saattaa olla se joka joutuu kokeen tämän sitruksen nenussaan. Tämä ei ehkä ihan toiminut niinkuin olisi pitänyt koska saattoi suihkasta pelkästä pienestä vinkumisestakin. Me ostettiin tää jostain Mustin ja Mirrin tarjouksesta. Täydellä hintaa tätä tuskin oltais ostettukaan.








Herkut ja muu kiva

Kaapista löytyy myös koirien mielestä kivoja juttuja. On luita, possunkorvia, maito/suklaa nappeja ja muita pikku namupaloja purnukassa. Myös Milon lempparilelusta Vompatista löytyy varaversio pahanpäivän varalle jolloin nykyinen vompsu siirtyy eläkkeelle. Vompatti oli niin tärkeä ja mieleinen etten vaan voinut olla ostamatta toista vompattia varalle. Kaikenlisäks tää on ensimmäinen lelu jonka nenua tai korvia ei oo revitty. Päässä on siis jotain pumpulia sisällä ja vinkuvonku, loppu vompatti onkin joku litistetty pullo kankaan sisällä. Vinkuvonku on ainoa jonka Milo on tästä hajottanut. Ilmeisesti vompatilla ei ole valtaa sanoa yhtään mitään kun Milo rieputtaa sitä. Täytyy sanoa että on kyllä ihmeen kestävä vompsu ollu. Eikä edes kirpassu ostaa toista 8 euron lelua(yleensä olen pysytellyt 5euron rajoilla, siks että yleensä huvia riittää 5minuutiksi ja sitten on pelkät jäänteet jäljellä :D ).

Kaapista löytyy tietenkin myös Kyypakkaus sekä punkkipihdit joista en kuvaa huomannut ottaa..




Milon mielestä kaappi missä kaikki nämä sijaitsee on outo. Joskus saa makupaloja ja joskus äiti tuleekin niiden inhottavien aineiden tai harjojen kanssa. Yleensä kuitenkin ensin niiden inhotusten kanssa ja sen jälkeen saakin jotain kivaa ja hyvää. Milo ei voi ymmärtää miks silmiä ja korvia pitää putsailla ja kynsiä leikata..


Mitä teidän haukkujen kaapista löytyy? Olisi myös mukava kuulla käyttökokemuksia jos olette käyttäneet samoja tuotteita kuin me. Kertokaa myös luottotuotteistanne. Niin ja hihkaiskaa jos meidän kaapista puuttuu jotain oleellista :)

10 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy myös korva- ja silmähuuhdetta. Merkkiä en muista joku ns. halpis. Mutta asiaa ajavia tuotteita kuitenkin :) Ronjalla välillä silmät vuotaa kovastikkin. Luulen, että johtuu Distichiasiksesta. Mutta tippa per silmä ja sit vanulapulla putsaus nii on taas muutaman päivän silmät hyvät :)

    Korvahuuhdekki menee kiltisti odottaen, että saa putsattua paperilla korvat. Kauhian likaset Ronjan korvat ei oo ikään ollu. Näiden kahen toimenpiteen jälkeen alkaa valtava riekkuminen ja matoissa pyöriminen :D

    Lääkehiiltä löytyy myös, kun kerra nluulin Ronjan syöneen mun särkylääkkeitä. Epäily osottautui vääräks eikä tarvinnu hiiltä sit antaakkaa.

    Kynsisakset tottakai.

    Hammasharja ja tahna löytyy myös. Mintunmakunen tahna tosin ei oo millää suosiolistalla täällä suunnalla. Mutta Ronja on nii kiltti ja nöyrä, että kaikki toimenpiteet sujuu ongelmitta ja saa yksin hoidettua.

    Meillä Ronjan tavarat on Ropon omassa laukussa. Josta löytyy lisäks purutikkuja, talveks töppöset, villapaita, toppatakki ja tassupyyhe.

    VastaaPoista
  2. Oikeinkin käyttökelpoinen postaus-idea!
    Tämä pitää omasta kaapista toteuttaa mahdollisimman pian! Lääkehiili puuttuu täältä, ei hyvä lainkaan. Heti huomenna siis apteekkiin, kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
  3. Hei, meiltäkin puuttuu lääkehiili! Nyt pitää muistaa heti kun lähdetään kaupoille, että napataan sitä mukaan.

    Meillä on näiden esitettyjen tavaroiden lisäksi Betadinea jolla putsaan, veteen laimennettuna, tuota poitsun suvunjatkamiselintä silloin kun näyttäisi, että putsailee sitä omatoimisesti liikaa. Tulehtunut se ei varsinaisesti ole koskaan vielä ollut. Lisäksi meillä on nuo perinteiset oksennuksen estolääkkeet ja Antepsinia jos Alfien maha ärtyy. Se, mikä kanssa puuttuu on tassuside, niitä sellaisia pahanmakuisia, jotka estävät koiraa repimästä sitä irti. Ihan siltä varalta, että teloo mökillä tassunsa eikä sillä siunaamalla sekunnilla päästä eläinlääkäriin vaan pitää ajaa lähimpään kaupunkiin.

    Ai niin, sit meillä on vielä merileväuutetta jos menee maha löysälle esim. jos vaihdetaan ruokaa. Se on kuuriluontoisesti käytettävää, mutta pitäisi ostaa purkillinen sellaistakin jota voi lisätä ruokaan joka päivä. Desinfioivia kertakäyttöisiä puhdistuslappuja löytyy myös.

    Hyvä postaus, kiitti vinkeistä! :)

    VastaaPoista
  4. Tulipas mieleeni että voisi koota koirille matkoille sun muille retkille otettavan ensiapulaukun. Noi kaupan valmis ensiapulaukut on ihan sika hintasia. Varmaan kun ostaisi itse erikseen niitä sideharsojuttuja ja tassusiteitä sun muita niin saisi vähän halvemmalla :)

    Meilläkin tietysti löytyy haavanpuhdistusaineita mutta ne ei taas varsinaisesti löydy haukkujen omasta kaapista..

    Sitten huomasin että varsinaisesti koirille tarkoitettua särkylääkettä ei ole jota kyllä olisi hyvä olla kaapissa. Ensikerran kun ell käy niin täytyy muistaa että kirjottaisi reseptin että sais varuiks hakee kaappiin. Koirille ei kuitenkaan suurin osa ihmisten särkylääkkeistä käy ja onhan se kamalaa jos ei pääse heti lääkäriin ja koira on kivuissaan.

    VastaaPoista
  5. Ronjalla kun oli se kyynpurema pari vuotta sitten nii ell sanoi että kyypakkausta ei saa käyttää (siksi meillä ei tätä löydy) ja särkylääkttä saa antaa ensiavuksi. mulla oli sillon ketomexia ja sitä sai antaa 1mg/kiloa kohti.

    VastaaPoista
  6. mondica, nyt mua kiinnostaa että miks kyypakkausta ei sais antaa? en oo koskaan kuullut että kukaan sanoisi niin. yleensä kyllä apteekissakin henkilökunta tietää mitkä lääkkeet sopivia koirille eikä koskaan oo kukaan sanonut kun olen maininnut sen tulevan koirille että ei sopis.. vitsit, nyt mua alko vaivaan tää asia :D

    VastaaPoista
  7. Me varta vasten nyt rokotusten aikana kysyttiin eläinlääkäriltä tuosta kyypakkauksesta ja ohjeet olivat seuraavat: jos ei pääse heti päivystykseen koiran kanssa, niin voi antaa. Koirahan täytyy pitää mahdollisimman hyvin paikoillaan heti pureman saatuaan, joten täytyisi sitten tietenkin kantaa autoon ja ellille. Ampiaisenpistossa sama toiminta, erityisesti jos pistää kuonon alueelle, mikä onkin se todennäköisin paikka mäykylle kun menee nenä maata viistäen eteenpäin.

    Mutta näin tosiaan meille kerrottiin ja mä olenkin huomannut, että näissä ohjeissa on aika paljon hajontaa eläinlääkärien kesken...

    VastaaPoista
  8. Täällä 4 kk ikäisen kääpiökarkkarin emäntä ilmottautuu keskusteluun kyypakkauksesta. Mä kysyin myös viime rokotuskäynillä ko. asiasta, kun tuntuu olevan hyvin ristiriitaista tietoa liikkeellä. Meidän el. sanoi, että jos mahdollista, niin heti soitto eläinlääkäriin ja toiminta heidän ohjeiden mukaan. Mutta jos purema on päässä tai kaulassa, lääkäri on kaukana tms., kannattaa ehdottomasti antaa kyytabletti (annostus: 1 tabletti/10 kg) . Tutkimuksissa ei kuulema ole saatu selville miten kortisoni (kyytabletit on kortisonia) vaikuttaa pistoksessa, mutta helpottaa jokatapauksessa koiran oloa. El. sanoi myös, että särkylääkettä ei saa missään tapauksessa antaa. Eli vaihtelua ohjeissa on paljon. Mutta itselläni on vanhempien koirien (westejä) kanssa sen verran kokemusta kortisonista, että helpottaa tosiaan ihan varmasti koiran oloa avaamalla hengitysteitä. Joten meillä mennään näillä ohjeilla.

    Mukava blogi sinulla! Ü

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä hyvä postausidea, täytyy meidänkin joku kerta toteuttaa ;) Aika samoja juttuja löytyy meidänkin koiratarvikkeiden seasta. Perus hygieniatarvikkeiden lisäksi annetaan suunnilleen joka päivä -kun muistetaan- neidille sellaista merilevämössöä kuin plague off, jonka tarkoituksena on tehdä syljen koostumuksesta sellaista että se ehkäisee plakkia, tai jotain :D Tuo koiran särkylääke pitäisi meidänkin hankkia...
    Kävin viime keväänä koirien ensiapukurssin ja siellä puhuttiin juuri tuosta kyypakkauksesta ja siitä kuinka se jakaa mielipiteitä, mutta ohjaajan neuvo oli kuitenkin antaa sitä koiralle hätätilanteessa. Täytyy käydä siis sekin ostamassa. Pitäisi muutenkin kerrata kurssin materiaaleja :)

    VastaaPoista
  10. "Koira, jota kyy on purrut, on aina vietävä eläinlääkäriin. Hydrokortisoni- tai deksametasonitabletteja ei pidä antaa käärmeenpuremiin, sillä tabletit saattavat peittää reaktion vakavuutta ja lisäksi vaikeuttaa lääkärin vastaanotolla koiran kunnon arviointia ja jatkohoitoa."

    Näin sanotaan Yliopiston Apteekin sivuilla.

    Sanotaan myös että ampiaisen tai mehiläisen pistoon taas voi käyttää kyypakkausta.

    Jos sattuu niin huonosti käymään että kyy puree koiraani niin en anna kyypakkausta ennen kuin olen saanut yhteyden lääkäriin ja kuullut hänen mielipiteen.

    VastaaPoista