Jälleen kerran jäällä

Viime viikonloppuna kävimme avopuolisoni siskon miehen mökillä joka on saaressa. Keli suosi, lämpötila nollassa, aurinko paistoi ja tuulikin vain hyvin vähän.

Koirat olivat innoissaan, varsinkin Milo joka vinkui jo koko automatkan malttamattomana tietäessään että pääsee nuuskimaan uusia paikkoja.(Kellään vinkkejä millä koiran saa olemaan autossa hiljaa??) Noh, hirveästi ei sinänsä ollut tuolla jäällä nuuskutettavaa mutta koirat viihtyivät hienosti. Miehet pilkkivät, me naiset käppäiltiin keskellä järveä koirien kanssa ja ihailtiin. :D

Milo pääsi taas tekemään tuttavuutta pikkukalojen kanssa, hirveästi yritti ottaa suuhun mutta ahvenien piikit estivät. Tyyne kävi vain kerran nuuskimassa kaloja ja totesi ettei kiinnosta. Kaloja saatiinkin sitten koirille ruoaks, sain jollain ihmeen tapaa sisuskalut yms moskat pois ja mies hoiti suomujen poiston, sitten keitin kalat. Kyllä kelpasivat molemmille.

Uskalsin Miloa päästää vapaaksikin, heittelin sille palloa. Jos se olisi saanut itsekseen olla ja mennä, olisi tuo luultavasti hetken päästä ollut jossain toisessa saaressa :D

Kotimatkan myös Milo oli hiljaa, oli niin väsynyt melkein koko päivän kestävästä reissusta.

Laitampa loppuun vielä muutaman jotka sain napattua kyseisellä reissulla, yleensä kamera vaan tahtoo olemaan taskussa just parhailla hetkillä niinkuin kuvista näkee :D

                                        MUKAVAA SUNNUNTAI PÄIVÄÄ KAIKILLE! :)

Lenkki jäällä

Kävimme tuossa viikolla lähijärven jäällä. Koirat olivat innoissaan, varsinkin Tyyne joka sai juoksennella vapaana. Mäykyn kuono olisi kyllä vienyt pojan useasti rantaan, ilmeisesti hiihtäjien hajut eivät niin kiinnostaneet. Tietysti pilkkimiesten jättämät kalan hajut olivat mielenkiintoista nuuskutettavaa ja niitä oltaisiinkin mäykyn mielestä voitu nuuskutella koko reissu.

Reissu oli siitäkin mukava että ensimmäistä kertaa mäykyn tassut eivät palelleet tuolla hangessa ja tuulikaan ei tuntunut pahalta. Itse kuljin pitkän matkaa takki vyötäröllä roikkuen, sen verta kuuma tuli talsiessa ja auringon porottaessa selkään. Onhan se kevät sittenkin tulossa :)

 

Meidän lauma

Niinkuin jo kerrottu, meidän laumaan kuuluu 4 otusta me ihmiset mukaan lukien. Laumanjohtajana selvästi isäntä, emännällä itsellään ollut välillä hieman vaikeuksia johtajuusasioissa, kuitenkin kokoajan parannusta nähtävissä.

Milo-pojan hain siis 18-vuotiaana Yöjalan kennelistä Killinkoskelta. Ihastuin tuohon vipeltäjään heti. Pentuja ei ollut kuin kaksi ja toinen heistä oli jo haettu pois. Minulle jäi siis tämä häntämutkainen hurmuri.
Pentuaika meni hyvin, mitään isompia vahinkoja tai tempauksia tuo poika ei tehnyt, tai sitten aika vain kultaa muistot ;)  Täytyy sanoa että itse olisin voinut ryhdistäytyä hieman paremmin koulutuksen osalta. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Nykyisen isännän tavatessani ja hänen kanssaan muuttaessa yhteen, sai Milo 1v. kaverikseen Hibba-nimisen rottweilerin. Hibba oli kuitenkin jo 12v. sekä huonossa kunnossa että valitettavasti emme saaneet kovinkaan pitkään nauttia Hiban seurasta kun hänet täytyi päästää haukkujen taivaaseen. Hibba kuitenkin jaksoi hienosti viimeiseen saakka katsella tuon natiaisen touhuja, ja niitähän riitti.

Hiban lähdön jälkeen päätimme ottaa uuden haukun Milon kaveriksi. Valinta kohdistyi 4-vuotiaaseen, nykyisin 6v Tyyneen. Tyyne ja Milo tykästyi toisiinsa heti. Tyyne on tanskandoggi jossa hieman landseeria .Tyyne on kova vahtimaan ja suojelemaan omiansa ja tämä tuo joskus ongelmia muita koiria ohittaessa. Myös tuntemattomien ihmisten on parempi pysyä kauempana.

Milo ja Tyyne ovat kovia leikkimään yhdessä ja vaikka kokoeroa on huimat 40kiloa osaa Tyyne ottaa asian huomioon. Kaksikko herättääkin usein huomiota kokoeronsa takia ja ihmiset jaksavat aina ihmetellä kuinka nämä tulevat toimeen.  :) Ainakin molemmilla on kaikki osat tallessa ;)  Meidän "pikku" poika osaakin leikkiä parhaiten hieman isompien kanssa, niitä kun saa retuuttaa leukaperistä.

Sitten hieman minusta. Olen siis kohta 22-vuotias opiskelija. Automaalariksi olisi tarkoitus valmistua. Unelma-ammatti liittyisi kuitenkin eläimiin, etenkin koiriin. Koirat ovat aina olleet lähinnä sydäntä, etenkin mäyräkoirat. Kiinnostus mäyräkoiriin on saanut alkunsa rakkaan mummoni ja pappani Aapo-mäyräkoirasta joka oli minulle pienestä saakka tärkein kaikista. Aapon piikille vieminen oli ja on ollut elämäni surullisin asia, halusin kuitenkin viettää Aapon kanssa hänen viimeisetkin hetkensä. Vaikka tapahtuneesta on jo 6- 7 vuotta, kirjoitan tätä kyyneleet silmissä. Aapon ansioista minulla on nytkin maailman paras mäyräkoiraystävä johon voin aina tukeutua. <3

Isännästä sen verran että ilman häntä olisin tuon jääräpäisen otukseni kanssa vieläkin lirissä. Onneksi hän avasi silmäni ja Milosta on tullut kunnon koirakansalainen vaikka tehtävää onkin vielä paljon.

Tässä lopuksi vielä muutamia kuvia Milosta ja Tyynestä. Kuvat ovat n. 1-2 vuotta vanhoja.