perjantai 15. heinäkuuta 2011

Vilinää ja vipellystä

Brecin kanssa on mennyt kivasti. Neiti on sopeutunut uuteen kotiinsa mainiosti. Milo on ottanut pienen hienosti vastaan vaikka ei Brecin kanssa suostukaan leikkimään ja komentaa jos Breci yrittää hyppiä sohvalle. Ulkona on jo ehkä hieman nähtävissä että Milokin vois leikkiä pienen kanssa mutta sisällä sitä ei kiinnosta. Joko Milo ajattelee että se on liian pieni tai sitten ei vaan huvita. Luulen kyllä että kun Breci kasvaa niin yhteiset leikitkin alkaa. Siskon Funtik leikkii kyllä pienen kanssa todella hienosti :)



Viime viikonloppuna olimme mökillä ja muuten meni todella hienosti paitsi että Breci tyttö sitten tippui laiturilta järveen. Osasin tätä odottaakin ja olin kokoajan kärppänä. Hienosti tyttönen kuitenkin veden alta pääs pinnalle, tosin taisin saada napattua sen ennen kuin se ihan ehti happea haukkaamaan pintaan. Oli kyllä mulle kamala kokemus, oli varmasti Brecillekin. Kohtauksen jälkeen Breci kuitenkin uskaltautui rohkasujen ansiosta vielä laiturille. Toivotaan että tytölle ei jää kovaa kammoa vedestä. Ja ensi kerralla pikkusella täytyy olla hankittuna pelastusliivit.  Breci oli koko mökkireissun vapaana ja eihän se minnekään kauas lähtenyt. Onhan se tietenkin vasta niin pieni ettei vielä uskalla lähteä yksin minnekään tutkimaan. Saas nähdä kun on itsenäistymisvaiheessa että kuinka sitten pysytään lähettyvillä.






Onko kellään kokemusta elefantinihosairauksesta? Milolla on toisen kainalon ihosta alkanut lähtemään karvat, ja iho on paksuuntuneen näköistä. Sitä myös kutittaa välillä. Voisiko tämä olla jotain muutakin? Mä todella toivon että tää menis ohi ja jos ei niin että jäis edes sitten tähän toiseen kainaloon vaan.. 


Meillä alotettiin myös lohiöljyn lisäys ruokaan. Milolla on aika kuiva iho ja toivon että toi vähän auttais siihen. Syökö muiden koirat jotain lisäravinnejuttuja tai öljyjä?

Tein eilen myös tilaukseen Zooplussalle, tilasin Orijenin penturuokaa, valjaat ja flexin Brecille :) Piti tilata myös Milolle oma Orijenin säkki mutta kun vertailin Puppya ja Adultia niin eipä ollut kovin eroa, raaka-aineet samat, vitamiinipitoisuudet yms samat, kalorimäärässä oli vähän eroa jota hieman ihmettelin. Päätin että ehkä meidän Milo syö sitten sitä kanssa, ainoo että tietysti nappulan koko on pienempi mutta ehkä se menee. Kun tilaus saapuu niin sitten aletaan siirtyyn RCstä tuohon Orijeniin. Onko muilla kokemuksia Orijenin ruoasta? Entäs muuten Zooplussasta? Me ollaan tilattu kerran ennen tätä ja olin kyllä tyytyväinen, tilaus tuli viikossa, suosittelen kaikille jotka haluaa laadukasta ruokaa yms ok hintaan :)  Mistä muuten te hankitte koiran ruokanne?



Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

12 kommenttia:

  1. Meidän Ossi on uinut kaksi kertaa elämässään ja se ensimmäinen kerta oli juuri tippuminen isoon ojaan Brecin ikäisenä. Vesikammo on syvällä ja isot lätäkötkin kierretään kaukaa. Laiturillamme olosta ei oikein tule mitään. No laituri onkin vähän keikkuvaa mallia kun se on sellainen ponttoonilaituri josta on vain tarkoitus saunan jälkeen ihmisten mennä uimaan.

    Minä syötän Ossille aina kun muistan niin ravintoöljyä.Onkohan se Nutrolin? nimeltään. Ruokana käytetään Royal Caninin Hypoallergic nappuloita suurimmaksi osaksi kun Ossi on jollekin ruualle allerginen. No tänäänkin sai kyllä muutaman eilen tekemäni lihapullan että en nyt ole täysin ehdoton sen ruoan suhteen mutta pääasiassa allergianappuloita. Milolle ja Brecille rapsutukset. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  2. Marja-Leena ja Ossi, voi Ossia. Toivotaan että meidän neiti ei saisi noin pahaa vesikammoa.

    Oletko muuten huomannut tuon öljyn vaikuttavan mihinkään? :) Toivottavasti mun odotukset tuosta lohiöljystä ei ole liian korkealla, kovasti toivon että Milon ihon hilseily edes lakkaisi.

    VastaaPoista
  3. Kauheen pieni toi Breci. Mä en oo. Painankin yli 3 kiloo. Mä syän Royal Caninen mäykkyille tarkotettuja nappuloita, viiliä, raejuustoo, jauhelihaa ja nyt sain vähän öljyistä tonnikalaa. Siis noita kaikkia viimemainittuja saan harvoin.

    Mistä nää allergiat oikein tulee? Kauheen monen koira on allerginen. Outoo.

    VastaaPoista
  4. Ossillahan ei ole varsinaisia iho-ongelmia.Allergia ilmenee korvatulehduksina ja polkuanturoiden välien tulehtumisina. Meidän ELL sanoi, että jotkut ovat saaneet apua öljystä iho-ongelmiin.Eivät ne ravintoöljyt ainakaan pahasta ole ja Ossi tykkää siitä niin että syö suoraan lusikasta:) Toivottavasti saat Milon ihoa paremmaksi. Aikaisemmin pidin mäyräkoiria perusterveenä rotuna (lukuunottamatta tietysti niiden ikiomaa mäyräkoirahalvausta) mutta olenkin todennut, että aika monella on juuri allergioita ja iho-ongelmia:( M-L

    VastaaPoista
  5. Roope on syönyt/syö Orijenia. Meillä kävi niin "hassusti" ruoan kanssa, että syötiin ruokaa ensimmäiset 3-4 säkkiä ilman ongelmia. Sen jälkeen Orijen kasvatti nappulan lihaosuutta kymmenellä prosentilla (70->80) ja Roopen maha meni tällä uudella suhteella varustetulla säkillä pikkuhiljaa löysästä kakasta täysin vesiripuliksi. Siirrettiin koira lennosta kotiruoalle ja lähetin muutama viikko sitten Orijenille reklamaation. Lähettivät uuden säkin, jota ollaan pikkuhiljaa alettu syöttämään Roopelle ja maha toimii taas. Liekö edellisessä pussissa ollut jotain feelua, se jäänee arvoitukseksi.

    Meillä päädyttiin Orijeniin eläinkaupan tädin suosituksesta. Hän sanoi ruoan olevan niin lähellä barfia kuin nappula voi olla. Se ei nimittäin sisällä mitään viljoja ja tuoteselostekin vaikuttaa ihan fiksulta. Lihaa on paljon, se on mulle tärkeää (toki lihan laadusta ei voi olla varma).

    Koirat saa iltapalansa joukkoon silloin tällöin lorauksen lohiöljyä sekä Plaque Offia. Näillä ollaan pärjätty tähän asti. Jos maha on kuralla, niin ollaan annettu lyhyitä kuureja Stomaxia, joka toimii sata kertaa paremmin kuin Inupekt Forte.

    VastaaPoista
  6. Myrsky, Breci painaa 2,5kg ja on vasta 9vk että kuule kovasti perässä tullaan :) Saas nähdä mitä 12vkosena vaaka näyttää :)

    Marja-Leena, joo toivotaan et öljy hieman kosteuttais ihoa. Ja jos tuo kainalo menee yhtään pahemmaksi niin sitten täytyy kyllä näyttää lääkärille.

    Mauri ja Roope, toivotaan että meille kans sopisi tuo Orijen. Acana on kaiketi hyvin samanlaista, Milolle se ainakin sopi.Täytyy varovasti alottaa se Brecille koska toi RC ei kovinkaan paljoa lihaa sisällä. Mä kans haluan että nappula on viljatonta ja mahdollisimman lähellä koiran luonnollista ravintoa. Jos luomuruoat ei sisältäis maissia tai muuta viljaa niin ostaisin sitä mutta kun ei, niissä on yleensä melkein puolet tommosta.Maissit sun muut sahanpurut on ihan turhaa täytettä ruoassa. Orijenista en kyllä ole nettikirjotusten mukaan löytänyt mitään negatiivista sanottavaa.

    VastaaPoista
  7. En kestä näitä vauvakuvia!:D Ne pitäis kieltää ;)) Tänne myös tuollainen (sisäsiisti ja hyvätapainen) suloisuus kiitos :D

    VastaaPoista
  8. Eve, tyttö kasvaa kovaa vauhtia ihan silmissä :) pakko siis valokuvata että saa muistella vauvvaaikoja :) vaikka kieltämättä ei tää kovin helppoo oo. ainakaan käydä ulkona yhdessä, toinen vetää ja toinen pysähtelee kokoajan joten tietysti täytyy pysähdellä koska pennun tahtiin mennään. :)

    VastaaPoista
  9. Olli tipahti sunnuntaina mattolaiturilta Oulujokeen. Ja meidän poika se sitten inhoaa uimista. Tämän jälkeen vielä enemmän.

    VastaaPoista
  10. Voi ei, näitä kuvia katsoessa meillä on kohta neljäskin koira. Ja minä kun olen vannonut, että kolme on juuri sopiva määrä...

    Minkä ikäinen Milo on? Jonella ei ollut ensimmäisen vuoden aikana mitään ongelmia ihossa, mutta sen jälkeen on ollutkin entistä enemmän. Jonen allergiat rupesivat näkymään juuri noin, että toisesta kainalosta varisivat karvat ja kutina oli mahdoton. Viekää koira kiireellä eläinlääkärille ja pyytäkää allergiatestit (menevät yleensä vakuutuksen piikkiin) tai edes teippinäyte ihosta. Vähänkin heikommalla vastustuskyvyllä koiralle tulee helposti kuumalla ja uittamisen yhteydessä hiivasienitulehdus ja se on inhottavaa seurattavaa. Meillä on ylihuomenna jälleen aika ell:lle, iho on kortisoonin ja sienilääkkeidenkin ohella vain pahentunut. En enää voi uskoa tämän olevan pelkästä allergiasta johtuvaa.

    VastaaPoista
  11. Olli, Ou nou, vesi-inho varmasti lisääntyi tuolla tippumisella.. me ollaan nyt kerran käyty rannalla Brecin tippumisen jälkeen. kyllä se ihan innossaan siinä rantaviivalla touhuaa mutta vesi taitaa sen mielestä olla liian kylmää ja pysyttelee mielummin kuivilla vesillä :)

    Sheriffit, Milo on 4v. Tätä kesää ennen ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia ihon kanssa, paitsi että Milolla on karva masun alla ja kaulassa todella ohutta(kastroinnin jälkeen mielestäni karvanlaatu huononi). Panta kuluttaa tietenkin kaulan ohuen karvan ja valjaiden taas pitäisi olla sellaset jossa ei kainalossa olis mitään kiinnityssysteemiä koska nekin hankaa ihon rikki ja y-valjaat tuntuu ettei ne sovi tolle.. Sit kesällä vielä kun on punkkipantakin(ens kesänä vois kokeilla jotain liuosta). Minkä näkönen iho on jos siinä esiintyy hiivaa? Toi kainalo on musta nyt vähän parempi. Ei kutita ja tuntuu että alue on "tullut alas" eikä ole enään niin paksuuntuneen näköstä. Mietin että oliskohan se pian siitä tullut kun ollaan käyty uimassa ja kainalo jäänyt märäksi.. Kaippa sitä kuitenkin olisi hyvä edes soittaa ellille ja kysyä että lähdetäänkö näyttämään.. Meilläkin onneksi löytyy vakuutus.

    Toivotaan että teidän Jonelle tulisi jokin helpotus myös iho-ongelmiin.. Inhottavaa kun ei varmaksi tiedä että mikä sen aiheuttaa.

    VastaaPoista
  12. Julkaisen tänään eiliseltä käynniltämme tekstin sekä kuvat Jonen ihosta, tällä hetkellä. Uinnin jälkeen kannattaa puhdistaa vähänkin oireilevat alueet laimennetulla Betadinella ja kuivata ongelma-alueet hyvin. Lämmin kesä sekä lämmenneet järvet ovat otollista aikaa kaikille pöpöille.

    VastaaPoista