keskiviikko 19. elokuuta 2015

R.I.P Breci

10.7.2015 koitti meidän perheessä surun päivä. Jouduimme sanomaan viimeisen kerran hyvästit meidän rakkaalle pienelle Brecille.

Breci halvaantui neljännen kerran. Tällä viimeisellä kerralla syväkiputuntokin oli hävinnyt. Kun Breci halvaantui kolmannen kerran, oltiin pahan paikan edessä kun ei tiedetty mitä tehdä. Haluttiin kuitenkin vielä kokeilla lepohoitoa sekä akupunktioo ja laserhoitoa. Olihan se todella rankkaa, sillä koiran toipuminen niin kesti kauemmin kuin silloin kun oli tehty leikkaus. Kuitenkin alle 2viikossa Breci alkoi jo kävelemään. Nyt neljännellä kertaa, olisimme taas olleet valmiita tekemään mitä tahansa mutta enää oikeastaan ei ollut mitään tehtävissä.

Tämä ei vaan ollut Brecin paikka. Ikävä on kova, ja jokainen joka rakkaan perheenjäsenen on menettänyt, sen ymmärtää. Breci ei ollut meille vain koira, Breci oli meille yhtä tärkeä kuin lapsemme ja nyt perheestä puuttuu palanen. Ihana ilopilleri, joka selviytyi leikkauksista ja hoidoista hienosti. Breci oli niin täynnä elämän intoa, että tekee todella pahaa ajatella että Breciä ei enää ole.

Ikävä iskee pahiten juuri silloin kun ollaan perheenä lähdössä jonnekin. Itse ajattelen vielä että kuinka kivaa kun koiratkin pääsevät mukaan. Sitten tajuaakin että Breci ei olekaan enää kokemassa näitä hetkiä kanssamme.

Onneksi meillä on vielä Milo. Jos ei olisi koiraa jota rapsuttaa ja käyttää lenkillä, ahdistus olisi luultavasti pahempi. Ajan kanssa ikävä helpottaa, mutta asiaa on vaikea käsittää, kun toinen oli vasta täyttänyt 4 vuotta toukokuussa. Breci sai onneksi kokea kaikenlaisia retkiä ja hetkiä kanssamme <3 Me teimme kaikkemme jotta Breci olisi saanut olla ja elää kanssamme, aina se vain ei riitä.

Lepää rauhassa rakas. Jonain päivänä vielä toivottavasti tavataan <3