sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Breci 1v!

Tänään täyttää neitokainen tasan yksi vuotta. Kyllä toi aika vaan niin rientää. Vähän vois vauhti hidastua.




Tommonen mussukka se oli 3kk iässä :)

perjantai 11. toukokuuta 2012

Mäyrät kaupungilla ja punkkipantoja

Päätimme tiistaina ihanan auringon paistaessa lähteä kaupungille koirien kanssa. Kumpikaan ei ole kertaakaan ennen tätä päässyt esimerkiksi Tampereen Hämeenkadulle. Molemmat mäykyt yllättivät meidät todella positiivisesti. Kumpikaan ei hyökkinyt ihmisten jalkoihin tai edes haukkunut kenellekään/millekään kertaakaan. Kulkivatkin hienosti ihan vierellä. Koska automme oli kiekollisella paikalla ja aikaa oli rajoitetusti, kaupunkikierroksemme kesti 2,5 tuntia. Melkein menimme käymään koirakahvila Vainussa mutta mies kääntyi juuri ovella takas ulos :D Jokatapauksessa, olen todella tyytyväinen haukkuihin. Kehtaa lähteä toistekin kaupungille ;)

Keskiviikkona hain Milolle ja Brecille Scaliborin punkkipannat. Milolle ei ole ennen tullut mitään oireita kyseisestä pannasta(ollut 3na kesänä), mutta nyt se on sitä kutitellut ja tuntui että viime yönä se ei saanut kunnolla nukuttua pannan takia.
Breci onkin sitten vielä hankalampi tapaus, sillä siltä olen joutunut ottamaan pannan pois nukkumaan mennessä ja tänään töistä kotiin tullessa se jopa vinkui ja luulen että pannan takia. Otin pannan pois ja odotan että oireet menevät ohi, ja kokeilen uudestaan. Pannan ohjeissa ei mainita muuta kuin että jos tulee iho-oireita, ottaa se pois ja laittaa takaisin kun ovat ohi. Saa nyt sitten nähdä joutuuko luovuttamaan pannan suhteen. Mietin että ovatko ne muuttaneet pannan "reseptiä" vai mikä on kun Milokin saanut oireita joita ei ennen ole ollut.
Joko muilla on punkkikarkotteet hommattuna, ja mitä teillä käytetään? Pantaa vai liuosta?

Huomenna onkin sitten Tampereen Messukeskuksessa Kansainvälinen Koiranäyttely jota odotan innolla. Itse menen töiden puolesta molempina päivinä :) Onko kukaan menossa sinne koiransa kanssa tai muuten vaan?


Kuvat viime elokuulta kun saivat oikeita luita ulkona nautiskella