perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella...

Me toivotellaan kaikille ihanaa, maukasta ja lahjarikasta Joulua <3

Pikkuneidillä oli muuta tekemistä eikä ehtinyt kuvaan :)


lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulu tule jo

Odotetaan jo kovasti Joulua. Tai lähinnä allekirjoittanut :) Meillä tulee olemaan vähän erilainen Joulu kuin viime vuosina. Tyyne katselee Joulun viettoamme haukkujen tähtitaivaalla, ja Breci sekä Funtik viettää ensimmäistä Joulua kanssamme. Viime vuosina olemme käyneet aattona mummullani ja papallani syömässä, siitä sitten miehen siskon anoppilaan katsomaan Joulupukkia, miehen siskon lapsien takia, ja siitä taas mummulle ja papalle hetkeksti ja sitten vasta äidilleni tai meille. Eli aikamoista säätöä on ollut, ja noiden siirtymisien välissä tietysti käyttämään koiria jotka ovat olleet sillä aikaa kotona.

Tänä vuonna olemme kutsuneet mummoni ja pappani äidille aattona syömään. Onkin paljon helpompaa koska koirat eivät joudu olemaan ollenkaan yksin, saavat leikkiä ja ei kokoajan tarvitse miettiä että kuinka koirat pärjää kotona keskenään.  Mitkä ovat muiden Jouluaaton perinteet?

Meillä on myös lahjatoivelista

- jättiluut
- kumiset, ison kokoset aktivointipallot
- jotkut pehmolelut
- ruokakupit, arabian muumi :)

Eiköhän se pukki noista jotain tuo :)

Brecille pukki toikin jo vähän etuajassa Hurtan vihreän sadetakin, koko 36 oli juuri sopiva pituudeltaan että peittää pepunkin :) Ja tonne saa alle vähän lämpimämpääkin :)

Kaippa se täytyy lähteä testaamaan tuo sadetakki kun siellä nyt valitettavasti sataa tommosta vettä/ räntää eikä lunta..




Kivaa Joulun odotusta kaikille mäykeröisille!! :)