sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kuulumisia

Niin se taas on vierähtänyt pitkä tovi viime kirjoituksista. Harmikseni huomasin, että pari mahtavaa mäyräkoiraakin on lähtenyt tällä välin ikuisille höyhensaarille :(

Meillä ollaan vielä kaikki hengissä, Breci tosiaan sai Juhannuksena uuden tyrän ja leikattiin, eipä mennyt kuitenkaan kuin 3kuukautta ja halvaantui uudestaan, kolmannen kerran. Olimme päättäneet että enää ei leikata, olihan se jo kaksi kertaa tehty. Nyt oli viimeiset oljenkorret käytettävä ja katsottava mitä tapahtuu. Breciä käytettiin akupunktiossa ja sai samalla laserhoitoa. Jos oikein muistan, niin viikko-pari ja Breci alkoi jo hieman käyttämään jalkojaan. Nyt tuosta viimeisestä on aikaa 5kk, ja neiti kävelee hienosti, tosin joskus on huonompia päiviä ja selkä meinaa mennä köyryyn ja askeleet haparoi. Me toivotaan koko sydämestämme että tämä vuosi olisi suotuisa ja tietysti tulevatkin vuodet ja Breci saisi elää kansamme vielä monen monta vuotta ilman selkäongelmia. Tämä ei todellakaan ole ollut helppoa aikaa kun perheeseen syntyy vauva joka vie todella paljon aikaa ja siihen päälle koira jota joutuu kanniskelemaan/ kannattelemaan ja pissa ja kakkavahinkoja tietysti sattui pahimmassa vaiheessa paljon. Väsymys on ollut sekä henkistä että fyysistä. Ollaan kuitenkin tästä kaikesta selvitty.

 Sitä olemme miehemme kanssa jääneet miettimään että oliko ne kaksi leikkausta Brecin kohdalla turhia, koska tästä kolmannesta selvittiin ilman?? Sitä ei kai saada koskaan tietää. Kuitenkin suosittelen kaikille niille joiden koira mäyräkoirahalvauksen saa että kokeilee ihmeessä akupunktioo ja lasehoitoa jos leikkaukseen ei aio ryhtyä. Brecihän toipui leikkauksista todella nopeaa, käveli jo heti seuraavina päivinä toisin kuin tämän kolmannen kerran kohdalla jossa oli hoitona koppi, akupunktio ja laser. Todella raskasta aikaa mutta se on sen arvoista. Rahaa on uponnut tuhottomasti viime vuoden aikana, laskettiin että yli 7000 €. Mutta mitäpä ei rakkaan perheenjäsenen eteen tekisi?!

Moni on varmasti sitä mieltä että Breci olisi pitänyt lopettaa jo toisen halvauksen kohdalla, Brecillä kuitenkin elämänhalua tuntui löytyvän joten emme halunneet luovuttaa ja kuuntelimme itseämme, ei muita, sukulaisia, jotka varmasti ajattelivat että olemme hulluja kun emme päästä koiraa pois. Kokoajan ajattelimme koiraa joka on kuitenkin vielä nuori, mikä on sille parhaaksi ja kysyimme asiasta eläinlääkäriltä. Osaksi ihmiset varmasti lopettavat koiransa jo siksi että eivät halua/pysty maksaa maltaita hoidosta josta ei välttämättä ole takuuta että se toimisi. Me ollaan yritetty ja tehty kaikkemme. Nyt toivomme että elämä hymyilisi ja saisimme pitää rakkaat karvakuonot menossa mukana mahdollisimman pitkään. <3

Breci käy fysiossa ja nauttii siitä suunnattomasti. Tekee siellä asioita jo ilman herkkujakin ja omasta tahdostaan. Mies sanoi kuinka hellyyttävää Breciä on katsella siellä touhuamassa, iloisena ja virkeänä.


   
Kuva viime vuoden heinäkuulta




Olisi kiva kuulla teidän kuulumisia! Nyt lattialle nauttimaan noista kahdesta rakkaasta kun Venla nukkuu päiväuniaan ! :)  Mukavaa sunnuntaita kaikille!

1 kommentti:

  1. Voi Breci! Toivottavasti selkäongelmat pysyy kurissa ja saatte nauttia toistenne seurasta vielä pitkään! Ne on tosi kurjia juttuja, mutta rotuvalinnassa hyvinkin odotettavissa :( Tsemppiä ja Brecille rauhallisia aikoja :)

    VastaaPoista