keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kesämuisteloja

Taitaa olla pisin tauko ikinä meidän blogihistoriassa.. Oli pakko tyhjentää kameran sisältö koneelle ja tietysti haikailin kesäisiä kuvia katsellessa, vaikka kesä ihan surkee olikin niin oli se tätä tän hetkistä ilmastoa parempi. Tulispa nyt pian pakkaset. Tätä kurakeliä ei enää jaksais sekuntiakaan.

Meillä tosiaan ei sen ihmeempiä tässä ole ollut, ainoastaan Brecin pulpa-amputaatio suoritettiin elokuun vika päivä. Toimenpide meni hyvin ja nyt neidillä on sitten toinen alakulmuri tuollainen lyhyt tynkä. Meillä on nyt siis kaksi kulmureistaan vajavaista nakkia; Milollahan ei toista yläkulmuria ole ollenkaan.

Meillä odotellaan kovasti jo Joulua, koirille lahjukset on jo hankittuna. Välillä molemmat nuuskii tota yhtä kaappia kun tietysti herkut siellä vähän tuoksuu ;)  Joko te odotatte Joulua yhtä innokkaasti kun mekin?

Sitten niihin kesäisiin kuviin.








Loput kuvat onkin Milon 5-v "kemuista", Breci tosin tykkäs Milon lahjasta niin että varasti sen Milolta kokoajan, ja "synttärikakut" oli niin herkullisia että Breci kävi kiinni jo ennen kuin sai luvan. Milo odotti hienosti, tietysti senkin takia että siinä palo se kynttilä... 













 Harmillisesti kuvat näyttää tosi huonolaatuisilta. Nuo EzyDogin pelastusliivit ostin silloin viime talvena alennuksesta, 13,5euroa kipale, kokona xs. Käytössä kyllä todistivat että olivat hyvä ostos, ainakin tuolla hinnalla. Normaalistihan ne maksaa kaiketi noin 45 euroa. Ihan sitä en itse lähtisi maksamaan, että halvemmillakin pärjää mutta tuohon hintaan ne ovat superhyvät ja kyllä ne vähän paremmin istuu kuin nuo halpikset..  Mutta tällästä tällä kertaa. :)

8 kommenttia:

  1. Jee, te ootte täällä taas! Kiva postaus, hauskasti olit saanut yhdistettyä kesä- ja joulufiiliksiä!

    Täällä odotellaan myös joulua! Dorikselle en oo vielä hommannut mitään, mutta paljon on suunnitelmia ;)

    Ps. Saisitko ton sanavahvistuksen otettua pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan jotain nyt räpelsin, jännä miten tästäkin voi tulla huono omatunto kun ei oo bloggaillu, vaikka mullahan täällä ei koskaan mitään sellasta järkevää ookaan. :D

      Nyt sen sanavahvistuksen pitäs olla pois. Onks se se mikä sit varmentaa ettei kyseessä oo "robotti" joka lähettelee juttuja tai jotain? Jos se on se niin mä en meinaa koskaan päästä niistä läpi kun aina jotain väärin :D

      Kato parempi sunkin suunnitella ensin tarkkaan mitä sille teidän Kuningattarelle ostat joululahjaks ettei sit joudu katteleen hirveetä mökötystä jos ei ookaan mieluista ;)

      Poista
  2. Jee, kiva kuulla teistä! Järjestän muuten uuden mäyräkoirakävelyn Pyynikillä su 2.12. klo 13. Että tervetuloa vaan! Lähtö siitä näkötornin luota.

    Meillekin alkaa kurakelit riittää, aina saa pestä Iinestä. Sille pitäisi ommella kai toinen sadeasu, kun toi yksi on aina kurassa tai kuivumassa.

    Joululahjaa en ole vielä Iinekselle hommannut, ehkä ostan sille jotain kivaa joulukuussa Berliinistä. Vähän tekisi mieli ostaa sille koirien joulukalenteri, vaikka viime vuonna pidinkin sellaisia ihan höpöhöpö-juttuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, hei tosi kiva toi mäyriskävely. Me tullaan ehdottomasti jos ei mitään oikeesti tärkeempää ole :) Se oli viimeksikin niin mukava se tapaaminen :)

      Meillä Milo jumpittelee oikein kunnolla aina lenkin jälkeen kun sanotaan että tassupesulle. Se kyllä kiltisti menee vessaan mutta sitten kun pitäs saada se sinne suihkuverhon taakse käsittelyyn ni se onkin jo toinen juttu. :D

      Eiköhän Berliinistä jotain kivaa Iinekselle löydy, uskoisin näin. Missäs Iines on Berliinin reissun? Jossain hoidossa?

      Poista
  3. Kesä ja lämpimät uimavedet <3 - sitä odotellaan täällä enemmän kuin joulua ja pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mutta sitä lämpöö olis saanut olla kyllä triplasti enemmän. Mutta olihan noita näköjään muutamia aurinkoisia lämpösempiä päiviä :)

      Me kyllä tykätään lumesta ja pakkasesta ja sitä sais pikemmiten tulla. Pakkasöissä, kuten niissä ihanissa kesäöissäkin, on jotain mieletöntä taikaa.. :)

      Poista
  4. Olispa kesä ja pääsispä mökille! Tosin Ollia ei tarvitse veteen houkutella, mutta muuten mökkielämä maittaa ihan jokaiselle. Eikös ole kätsät nuo huomioliivit mökillä? Koira katoaa muuten helposti heinikkoon ja varvikkoon.

    Joulua odotetaan, mutta lahjoja ei ole hankittu. Ollille pitää ehdottomasti ostaa pehmokaveri jouluksi. Viime jouluna saatu tiikeri on vielä jonkun verran "elossa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kätevät on noi liivit. Ja hehkutan noita kaikille jotka huomioliivejä etsii. Toi kaksvärisysteemi on niin kätevä.

      Meillä koirien paketeista löytyy herkkuja... ja jokaiselle oma yks aktivointilelu. :) Saas nähä mitä sitten "mummun" ja "tädin" paketeista löytyy ;)

      Poista